Edellisessä osassa keskityimme lakisääteisten asioiden huomioimiseen ja esimerkiksi automaatti tai manuaali vaihteistojen valitsemiseen. Tässä osassa keskitymme enemmän käytännön asioihin, kuten erilaisiin ajotapoihin, siihen miten eri puolella tietä ajaminen voi vaikuttaa taitoihin, sekä liikenneväyliin ja lakeihin, jotka tuovat ajamiseen oman vivahteensa.

Kulttuurin vaikuttaminen ajotyyliin

Kulttuuriin sisälletyt arvot, liittyen sukupuoleen, ihmisarvoon ylipäätään ja esimerkiksi eläinten kohteluun, voivat vaikuttaa myös maan ajotapoihin ja tämä näkyy eri tavoin eri puolilla maailmaa. Joissain maissa naiset pääsevät harvoin ratin taakse, mikä voi tulla useille yllätyksenä. Tämä ilmiö on tuttu erityisesti Lähi-idän maissa ja mikäli auton vuokraaminen on naismatkaajan mielessä, tulee varautua tiettyihin asioihin. Todennäköisesti ajajaa tullaan tuijottamaan, tälle voidaan tööttäillä ja eteen saattaa ajaa jatkuvasti miespuolinen henkilö, joka tuntee tarpeen etuilla ja osoittaa naiselle tämän paikka. Tietyillä aluilla naispuolinen kuski voi jopa aiheuttaa aggressiivisia reaktioita miesten puolelta, joten maan kulttuuriin kannattaa tutustua etukäteen!

Yksi erittäin tärkeä seikka on myös se, kuinka suuri väkiluku alueella on. Niissä kaupungeissa, joissa ihmisiä on jopa liikaa ja tilaa ei ole riittämiin, on ajajilla usein suhteellisen välinpitämätön asenne jalankulkijoita suhteen. Verrattuna suomalaisiin tapoihin, voidaan jopa ajatella, että ajajat välittävät ihmisistä yhtä paljon kuin muurahaisista, eivätkä he siis odota myöskään turistin antavan jalankulkijoille tietä. Jos edes ihmisistä ei välitetä juuri ollenkaan, ei eläimillä arvoa ole laisinkaan. Tämä tarkoittaa sitä, ettei oravia, kissoja tai muitakaan liikkuvia otuksia väistetä, eikä niiden kohdalla hidasteta. Ota siis huomioon, että muut tuskin osaavat varautua äkkijarrutuksiin eläinten takia ja vaikka tämä ei aiheuttaisikaan kolaria, se saa varmasti aikaan vihaista huutoa, tööttäämistä ja epämääräisiä käsimerkkejä.

Kummalla puolella tietä?

Joissain maissa ajaminen ei tapahdu samalla puolella tietä, kuin kotimaassa. Tämä ei tarkoita ainoastaan sitä, että liikenne kulkee päinvastaisesti, vaan myös sitä, että ratti on toisella puolella autoa ja vaihteita joudutaan käyttämään toisella kädellä. Yleisesti päinvastaista ajamista nähdään Englannissa ja niissä maissa, jotka ovat olleet aikaisemmin sen alaisina. Myös Kiinassa voidaan päästä kokemaan ajamisen molemmat puolet, sillä muun Kiinan ajaessa oikealla, Hong Kongissa tämä tapahtuu vasemmalla. Matkakohteen ajotavat kannattaa selvittää etukäteen ja jos edessä on useamman maan kiertäminen, tulee tämä ottaa huomioon vielä tarkemmin!

Sakot ja rangaistukset

Lähes kaikkialla ajamiseen liittyviä sääntöjä valvoo joko liikkuva poliisi, joka pysäyttää ajajia ja antaa sakkoja, tai peltipoliisi, eli kamera, joka tallettaa rikkomuksen ja lähettää sakon myöhemmin auton omistajalle. Kamerat ovat yleistymässä kovaa tahtia jopa kehitysmaissa ja tämä tuokin matkaajille hiukan uusia haasteita. Sakko ei ole sellainen asia, miltä voidaan välttyä vain lähtemällä maasta. Eri mailla on erilaiset käytännöt sen suhteen, kuinka ulkomaalaisia lakien rikkojia käsitellään, mutta usein sakot seuraavat myös rajojen ulkopuolelle. Vuokra-auton kanssa tämä voi tarkoittaa sitä, että sakko verotetaan luottokortilta, joka on annettu auton vuokranneelle yritykselle. Toisissa maissa sakko tulee maksaa suoraan, tai muuten matka päättyy poliisilaitokselle ja pahimmillaan jopa putkaan. Tietyissä maissa matkaajaa ei edes päästetä lähtemään maasta ennen sakon maksamista, mikä onkin erityisen ikävä yllätys lentokentällä! Tämän takia on erittäin tärkeää hoitaa kaikki sakot heti niiden tullessa, jotta ikäviä jälkiseuraamuksia ja lisämaksuja ei pääse tulemaan. Samalla kannattaa muistaa, että vaikka kyseessä onkin lomamatka, eikä olla kotimaan kamaralla, ei se tarkoita kaikkien tapojen ja sääntöjen heittämistä pois! Samat lait ja säännöt pätevät jokaiselle tienkäyttäjälle.